Raahen historia
Suomen kenraalikuvernöörinä toiminut kreivi Pietari Brahe perusti kaupungin vuonna 1649, sillä tarvittiin kauppasatama seutukunnan hyödykkeille. Kaupunki oli tarkoitus perustaa Salon satamaan, jossa oli jo keskiajalla toiminut vilkas markkinapaikka. Alueen vesistö todettiin kuitenkin liian matalaksi, mutta kivenheiton päästä löytyi sopiva niemi. Kaupunki oli aluksi nimeltään Salo, mutta nimeksi vaihtui vuonna 1652 Brahestad.
Kaupungin asemakaavan sai piirrettäväkseen Claes Claesson, joka oli piirtänyt asemakaavoja muihinkin rannikon kaupunkeihin. Claessonin asemakaava oli suurvalta-ajattelun ihanteiden mukainen, säännönmukainen, kuusikorttelinen renessanssiruutukaava. Raatihuone sijoitettiin rannan lähelle, torin laitaan. Torin toiselle puolelle sijoitettiin Ristikarista pieni saarnahuone, joka toimi kaupungin ensimmäisenä kirkkona.
Merenkulkijoiden, kauppiaiden ja käsityöläisten kaupunki
Kaupungin pääelinkeinoina olivat kauppapurjehdus ja laivanrakennus ja suurelle osalle Pohjois-Suomea Raahe olikin tärkeä satamakaupunki. Ensimmäinen laivavarvi sijaitsi Pitkässäkarissa, samoin pikipolttimo. 1700-luvulla laivaveistämöt siirrettiin kaupunginrantaan, nykyisen Pakkahuoneen museon ja Cortenkadun väliselle alueelle. Kauppiaiden ja merenkävijöiden lisäksi kaupungissa asusti lukuisa joukko käsityöläisiä.
Vastasyntyneen kaupunkimme taival ei ollut aina helppo. 1600-luvun nälkävuodet koettelivat myös Raahen asukkaita ja naapurikaupungit Oulu ja Kokkola koettivat saada Raahen kaupunkioikeudet lakkautettua. Onneksi kuningas suuressa viisaudessaan kaupunkilaisten vakuutteluja kuultuaan päätti, että Raahe on ja pysyy, eivätkä raahelaiset edes aikoneet lähteä sijoiltansa vaikka käskettiin muuttaa Ouluun tai Kokkolaan.
Raahen olemassaolo vaakalaudalla
Seuraava vuosisatakaan ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Suuri Pohjan sota ja Isoviha venäläismiehittäjineen hävittivät kaupungin lähes tyystin. Isonvihan myötä suurin osa kaupunkilaisista pakeni tahoillensa, porvaristo Ruotsiin ja ns. tavallinen kansa piilopirtteihin. Niinpä vuonna 1724, kolme vuotta rauhan solmimisen jälkeen, Raahea asutti vain noin 130 ihmistä. Kaupungin jälleenrakentamistyöt aloitettiin kuitenkin tarmokkaasti.
Raahesta tapulikaupunki 1791
Vuonna 1791 Raahe viimein sai tapulikaupunkioikeudet. Näin vilkas kaupankäynti suoraan Hollantiin, Ranskaan, Englantiin ja Välimeren maihin pääsi alkamaan. Tärkeimpiä vientituotteita olivat terva ja piki, tuontitavaroista tärkein oli suola. Ulkomaankauppaa oli toki Raahesta harjoitettu jo aikaisemminkin, mutta tapulikaupunkioikeuksien myötä kauppaa pystyttiin käymään ilman välikäsiä.
Raahen palo
Vuonna 1810 Raahea kohtasi tuhoisa onnettomuus, kauhia tappaus. Kaupungissa riehui tulipalo lokakuun 6. päivän vastaisena yönä. Tuli tuhosi raatihuoneen sekä kolme neljäsosaa kaupungista. Kirkko, koulutalo sekä köyhemmän kansan asuttama Katinhäntä varjeltuivat liekeiltä. Raahen palo oli ensimmäinen autonomian ajan kaupunkipalo. Valtion avustustoimet jatkoivat Ruotsin vallan aikaista käytäntöä: avustuksia kerättiin koko Suomen alueelta ja keisari myönsi verohelpotuksia ja avustuksia jälleenrakennustyöhön. Kaupunki rakennettiinkin ripeästi uudelleen Odenwallin suunnitteleman kaavan mukaan, jolloin syntyi empire-tyylinen Raahe.
Krimin sota kuritti Raahea 1854
Tulipalosta toipunutta kaupunkia kohtasi uusi takaisku Krimin sodan syttyessä. Vastakkain sodassa olivat Englanti ja Venäjä, ja Suomi osana Venäjän valtakuntaa sai maistaa osansa sodasta. Toukokuussa 1854 englantilainen laivasto-osasto nousi Raahessa maihin ja poltti kaupungin laivaveistämön, Tervahovin ja Pikiruukin. Raahessa tuhot olivat Suomen pahimmat. Sodan päätyttyä englantilaiset kveekarit potivat huonoa omaatuntoa tavalliselle kansalle aiheutuneesta kärsimyksestä ja tuhosta, niinpä he keräsivät hätäapurahoja Raaheen lähetettäväksi. Noilla rahoilla kaupungissa työllistettiin ihmisiä hätäaputöihin, joissa parannettiin mm. kulkuyhteyksiä.
Suomen suurin laivanvarustajakaupunki 1860–1870 -luvuilla
Englantilaisten tuhoisan visiitin jälkeen Raahessa ei kuitenkaan jääty tuleen makaamaan, vaan pian koitti kaupungin loistokkain kausi laivanvarustuksen ja kaupankäynnin saralla. Raahe oli 1860 – 70-luvuilla kymmenkunta vuotta Suomen suurin laivanvarustajakaupunki, lästimäärältään mahtitekijä. Tämän ajan helmiä ovat muun muassa puu-Raahe ja lumovoimainen, Suomen vanhin paikallismuseo.
Koulukaupungista teollisuuskaupungiksi
Maailmalla mentiin kehityksessä hurjaa vauhtia eteenpäin, tuli rautatiet ja rautaa laivanrakennusmateriaaliksi ja höyrylaivatkin keksittiin. Raahessa tietotaito riitti puisten purjelaivojen tekemiseen ja kaupungissa jäätiinkin hieman kehityksestä syrjään. Saatiinhan tännekin rautatie vuonna 1899, mutta tämä tapahtui auttamattomasti myöhässä ja muu maailma kiri edelle. Niinpä Raahe eleli hiljaiseloa Lybeckerin käsityökoulun, Opettajatarseminaarin, Porvari- ja kauppakoulun sekä pienimuotoisen teollisuuden turvin. Elämä tuntui kuin pysähtyneen kaupungin kaduilla, joilla kulkivat kuulemma vain lehmät ja semiskat.
Teollisuutta alkoi syntyä vähitellen muun muassa Ruona Oy:n myötä. Ruonan konkurssi vuonna 1952 sotakorvaustöiden loputtua oli kova isku vyön alle ja täältä muutettiin Etelä-Suomeen ja Ruotsin puolelle isoin joukoin. Kaupunki heräsi kuitenkin uuteen kasvuun vuonna 1961, kun Rautaruukin terästehdas perustettiin ja sitä myöten tekijöille oli jälleen töitä tarjolla.
Vuonna 1973 Raahe kasvoi pinta-alaltaan ja asukasluvultaan vuonna 1973, kun Saloisten kunta liitettiin Raaheen. Sittemmin Raahen kaupunki ja Pattijoen kunta lakkautettiin ja luotiin uusi kaupunki, Raahe vuonna 2003. Raahe ja Vihanti liittyivät yhteen vuonna 2013.
Lisää Raahen historiasta Raahen museon verkkosivustolla.