Vaikka seuraelämä on ollut hyvin rajoitettua ja etäsuhteisiin nojautuvaa, ei kotonakuuhkailu ole aiheuttanut yksinäisyyden angstia. Minulla oli jo muuttokuormassa kaksi kissaa, Assi ja Sissi. Heidän totuttelemisensa maatiaiskissojen kissaluukkujen suomasta vapaudesta kaupunkilaisiksi sisäkissoiksi on tarjonnut ohjelmaa ja virikkeitä puolin ja toisin.

Latuja tulee ilahduttavaa tahtia suksijoille iloksi. Nyt on vedetty jo puistolatujakin lähiladuiksi. Selvästi otetaan ilo irti lumen määrästä, eli runsas lumi avaa uusia harrastusmahdollisuuksia. Myös nuoret ovat suksimassa, mikä kertoo liikunnallisen toiminnan suosion noususta. Se jos mikä on kansanterveydellekin hyödyksi.

Tällä hetkellä arkea rytmittää pari kappaletta shelttejä eli shetlanninlammaskoiria. Sisu on jo 12,5-vuotias virkeä papparainen ja Martta (saapui meille kesällä 2020) pian kaksi vuotta täyttävä neitokainen.  Martta on tuonut hurjasti virtaa Sisu-papparaiselle – saihan sen arvata kun nuori nainen tuli taloon.

Olen itse paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja vastapainoksi on mahtavaa olla välillä hiljaisuudessa. Raahessa hiljaisuutta ei tarvitse etsiä metsän keskeltä.

Vuosi sitten näihin aikoihin saattelin pitkään sairastaneen äitini matkalle tähtiin. Se oli perin raskasta aikaa, eikä maailmalla virinnyt Covid-19 helpottanut asioita ensinkään, sillä hautajaisjärjestelyt lykkääntyivät viikkojen tuhkausajan odottelun jälkeen kokoontumisrajoituksiin. Lopulta kesäkuussa saimme viimeisen tahdon, eli tuhkan sirottelun mereen, toimitetuksi. Meri oli rakas äidillenikin.